Seuraava raskaus

Kohtukuoleman kokeneille perheille seuraava raskaus on hyvin monimerkityksellinen ja erilaisia tunteita herättävä. Osalle perheistä seuraava raskaus on heti selkeä toive ja päämäärä, osa perheistä haluaa harkita asiaa ja osalle ajatus tuntuu mahdottomalta, joko fyysisistä tai henkisistä syistä. Sairaalasta, neuvolasta sekä yksityisen puolen lääkäreiltä voi perhe hakea apua seuraavan raskauden suunnitteluun.

Osa äideistä/vanhemmista on seuraavan raskauden aikana surullinen siitä, että ei uskalla enää iloita raskausajasta. Sairaalan kriisipsykologin tai pelkopoliklinikan kautta on mahdollista päästä keskustelemaan raskauteen ja synnytykseen liittyvistä peloista. Osa äideistä ajattelee, että toimii seuraavan raskauden aikana täysin päinvastoin kuin kohtukuolemaan johtaneen raskauden aikana. Osa salaa raskauden mahdollisimman pitkälle, osa kertoo siitä heti kaikille. Osa laittaa vauvalle kaiken valmiiksi, osa ei uskalla ostaa mitään ennen kuin elävä vauva on kotiovella.

Kohtukuoleman kokeneet äidit ajattelevat seuraavasta raskaudesta muun muassa näin: 

* Jos sinulla/teillä on sellainen olo, että vauvalla olisi jokin hätä, menkää käymään sairaalassa tai neuvolassa. Menkää heti, älkää odottako. Parempi, että käytte siellä turhaan, kuin että jotain jää huomaamatta.

* Jos vauvan liikkeitä ei raskauden loppuaikana tunnu kunnolla, käykää tarkistuttamassa tilanne, etenkin jos laskettu syntymäpäivä on jo ylitetty. Se, että vauvan liikkeet lopussa hiljenevät, ei välttämättä ole merkki siitä, että vauva laskeutuu ja valmistautuu syntymään. Myös kuolleen vauvan liikkeet tuntuvat, mutta ne ovat enemmän ajelehtimiselta tuntuvia kuin potkuja. Seuraa siis myös liikkeiden laatua ja etenkin niissä tapahtuvia muutoksia. Liikkeiden laantuminen, liikkeiden yhtäkkinen voimistuminen, rullaavan liikkeen tuntu tai erikoinen hikottelu voivat olla loppuvaiheessa merkkejä, joiden takia kannattaa sairaalassa käydä, vaikka turhaankin.

* Napanuoran kiertyminen kaulan ympärille nähdään 4D-ultrassa. Se tosin on noin joka kolmannella lapsella kiertynyt kaulan ympäri, ja aiheuttaa ongelmia vain harvoin. Tiedosta voi olla kuitenkin apua raskauden lopussa tai synnytyksessä.

* Käykää tarkistuttamassa tilanne myös, jos ette saa raskauden loppuvaiheessa vauvan liikkeitä tuntumaan illalla. Tutkimukset ovat osoittaneet, että jos vauvalla on napanuoraongelmia, hapenpuute voi tulla vauvalle voimakkaammin yöllä, kun äidin syke rauhoittuu. Verenpaine siis laskee, ja tällöin vauva saattaa olla vaarassa, mikäli napanuorassa on kiertymiä, lenkkejä tai solmu.

* Vaikka kohtukuolemaa ei aina voida estää, siihen voidaan vaikuttaa, miten raskautta seurataan ja milloin synnytys käynnistetään. Kohtukuoleman kokeneiden perheiden toiveita kuunnellaan tässä tilanteessa erityisen herkästi. Kuolleen lapsen kuolinpäivä sekä raskausviikkojen määrä ovat henkisesti raskaita rajapyykkejä seuraavassa raskaudessa.

 

Sanoin miehelleni jo synnytystä käynnisteltäessä, että muutaman kuukauden kuluttua aloittaisimme uudelleen yrittämään raskautta. Uusi raskaus tuntui pakkomielteeltä, ainoalta vaihtoehdolta ikään kuin jokin asia olisi jäänyt kesken. Syli oli valtavan tyhjä enkä nähnyt mitään muuta vaihtoehtoa kuin täyttää se toiveella uudesta vauvasta. Jokainen kuukausi, jolloin raskaus ei saanut alkuaan, oli valtava pettymys ja aiheutti henkisen romahduksen. Onneksemme kuitenkin tulin raskaaksi reilun puolen vuoden kuluttua menetyksestämme. Kaikesta yrittämisestä huolimatta raskaaksi tuleminen aiheutti todella ristiriitaisia tunteita. Olin vihainen ja katkera siitä, että minun piti jälleen olla raskaana eli olin edelleen katkera menetyksestämme. Vihasin kaikkea raskauteen liittyvää enkä sietänyt muiden onnitteluita. En pystynyt ajattelemaan sitä, että voisimme todella saada elävän vauvan kotiin, se ajatus tuntui mahdottoman kaukaiselta. Raskauden edettyä puoleen väliin aloin vahtia liikkeitä jatkuvasti. Jokainen outo tuntemus aiheutti pelon vauvan voinnista. Viimeisen kolmanneksen aikana uuvuin ja kyllästyin täysin jatkuvaan pelkäämiseen ja ahdistukseen. Jonkinlaisesta sisuuntumisesta ja kiukusta löysin uudenlaisen voiman. Totesin, että minun on ajateltava myönteisemmin, jotta jaksan loppuun asti. En enää jaksa pelätä jatkuvasti, vaikka tiedän kaikki mahdolliset riskit. Nyt olen jäänyt äitiyslomalle. Oloni on rauhallinen ja melko luottavainenkin. En pysty suunnittelemaan synnytystä pidemmälle, mutta haluan uskoa, että saamme pian elävän vauvan kotiin asti. Kiintyminen tähän vauvaan on ollut hidasta pelkojen vuoksi, mutta nyt tämäkin lapsi on kovin odotettu ja rakastettu jo kohdussa eläessään. -Äiti, 29v.-

 

Ajattelimme jo sairaalassa, että haluamme vielä yrittää uudelleen. Kätilökin toivotti, että toivottavasti tapaamme iloisemmissa merkeissä uudelleen. Seuraava raskaus ja toivo siitä kannatteli pahimmassa surussa. Kun raskautta ei alkanutkaan kuulua, alkoi epätoivokin nousta. Missä on vika, miksi tämä ei onnistu, miksi vielä tuli keskenmenokin tämän kaiken päälle? Kukaan ei voi taata, etteikö kohtukuolema äidin painajainen toistuisi. Silti toivo elää meissä. - Äiti, 35v. -