Kohtukuolema koskettaa vuosittain lähes kahtasataa perhettä Suomessa. Neuvolan työntekijät, kätilöt ja lääkärit joutuvat kohtaamaan asian vanhempien kanssa, samoin sairaalapapit ja sosiaalityöntekijät. Suru-uutinen kuullaan usein ensimmäisenä sairaalassa, ja vanhempien sokki on äärimmäistä laatua, kun ultraäänilaitteella ei enää sydänääniä kuullakaan. Kohtukuoleman kokeneet ovat koonneet tähän osioon ajatuksia siitä, mikä lapsen kuoleman kohtaamisessa on vaikeaa ja miten siinä tilanteessa voidaan toimia. Kun lapsi syntyy kuolleena joutuvat vanhemmat kovimman mahdollisen surun eteen. Vanhempien on vaikea uskoa, että näin voi käydä vielä nykyaikana. Niinpä he tai omaiset saattavat ensireaktiona etsiä syyllistä terveydenhoitohenkilöstöstä. Tapahtuma on suuri tragedia, ja hoitavalta lääkäriltä vaaditaan tilanteen hallitsemiseksi empatiaa ja kärsivällisyyttä kliinisten taitojen ohella. Useimmat naiset toivovat synnytyksen pikaista käynnistämistä ikävän uutisen kuultuaan. Äidin ahdistusta synnytyksen ripeä käynnistys näyttää vähentävän. Kuolinuutisen kuultuaan useimmat vanhemmat joutuvat sokkiin ja varsin usein ajattelevat, etteivät halua lapsestaan muistoja, koska eivät tätä kuitenkaan saa pitää. Myöhemmin moni heistä tulee katumapäälle ja toivoo saavansa sen ajan takaisin, jolloin muistoja oli vielä mahdollista kerätä. Niinpä vanhempien olisi hyvä nähdä syntynyt lapsi ja pitää häntä sylissä. Poikkeavat kehon alueet voidaan tarvittaessa peittää liinoilla. Näin toimien heille jää realistinen kuva syntyneestä lapsesta ja vältetään myöhempi epätietoisuus sekä ahdistus.
Vanhempia kannattaa kehottaa ottamaan valokuvia. Sokissa olevat vanhemmat eivät välttämättä ymmärrä, että nämä hetket ovat ainoita hetkiä, jotka he voivat milloinkaan viettää lapsensa kanssa. Myöhemmin monet vanhemmat haluavat käden- ja jalanjäljet lapsestaan, ja ne tulisi ottaa syntymän jälkeen talteen. Samoin hiustupsu, jos se on mahdollista. Vanhemmille voidaan myös tarjota mahdollisuutta olla mukana lapsen pesemisessä ja kapaloinnissa.
Noudattakaa myös normaaleja syntymän rutiineja kuolleen lapsen kohdalla, tai ainakin kysykää vanhemmilta, että sopiiko se heille. Esimerkiksi jos sairaalassa on tapana merkitä käytävällä näkyvään kalenteriin syntyneet lapset tai ripustaa sukka taululle lasten sukupuolen mukaan, tehkää se myös kohtuun kuolleiden lasten kohdalla. Samoin erilaisten kampanjoiden (esimerkiksi vastasyntyneille lahjoitetaan villasukat) voisi ajatella koskevan myös kuolleita lapsia, mikäli vanhemmat niin toivovat. Tärkeintä on, että sitä heiltä kysytään. Olisi hyvä, jos sairaaloissa olisi gynekologin, pediatrin, psykologin tai psykiatrin ja kätilön muodostama kriisiryhmä lasten kuolemien varalle. Monet kuolleen lapsen vanhemmista haluavat tavata sairaalapastorin keskustellakseen lapsen siunaukseen ja hautaamiseen liittyvistä asioista. Kuolleen lapsen synnyttänyt äiti on viisasta sijoittaa synnytyksen jälkeen muualle kuin tavanomaiselle lapsivuodeosastolle, sillä vastasyntyneiden näkeminen ja itku ahdistavat häntä. Kunnioita lapsensa menettäneitä vanhempia. Heille on syntynyt lapsi, rakkaudella odotettu, josta he ovat joutuneet luopumaan. Kuolleen lapsen syntymää ei milloinkaan tule vähätellä tai koettaa pyyhkiä pois. Mikäli kuolinsyy ei ole ilmeinen, ei ole syytä esittää mielipiteitä kuolinsyystä, ettei loukkaisi vanhempien mieltä. Kuolinsyy selviää tutkimuksissa tai jää selviämättä. Muistuta vanhempia kerta toisensa jälkeen, että lapsen kuolema ei ole heidän syytään. Anna vanhempien rauhassa tutustua lapseensa. Tässä tilanteessa ei saa olla kiire, sillä nämä hetket ovat vanhemmille ainutlaatuisia. Jos kyseessä on vanhempien ensimmäinen lapsi, muistuta heitä, että nyt hekin ovat äiti ja isä lopun elämäänsä, vaikka lapsi onkin kuollut.Muistojen keräämisestä ja tietojen antamisesta on koottu materiaalia synnytyssairaaloihin lahjoitettuihin "Kun vauva kuolee" - laatikoihin ja kansioihin. Ottakaa laatikko ja materiaalit käyttöön, sillä vastuu muistojen keräämisestä on sairaalan henkilökuntaan kuuluvilla ammattilaisilla.
Tässä vielä muistilista muistojen keräämisestä:o Kehota vanhempia ottamaan omia kuvia lapsestaan. Ottakaa useita digikuvia (mielellään vanhempien itse ottamina, sekä mustavalkoisia että värillisiä). Jos sairaalan kamera ei ole käytettävissä, kerro se vanhemmille selvästi. Muistuta vanhempia oman kameran hakemisesta jos se ei ole mukana. Tarvittaessa kameran voi tuoda myös joku omainen. Tarjoa mahdollisuutta ottaa yhteiskuva perheestä.o Tarjoa vanhemmille mahdollisuus ottaa lapsen jalan- ja kädenjäljet pahville/paperille.o Paina mahdollisuuksien mukaan useampia jalan- ja kädenjälkiä esimerkiksi isovanhemmille ja suunnitelluille kummeille annettavaksi.o Tarjoa vanhemmille mahdollisuutta olla mukana kun lapsi pestään ja kapaloidaan.o Ota mahdollisuuksien mukaan lapsen hiuskiehkura ja teippaa se pahville/paperille.o Lapsen mitat - otathan talteen ja kirjaat ylös kaikki samat tiedot, jotka elävänä syntyneestä lapsestakin otetaan.o Anna vauva syntymän jälkeen ja vanhempien niin halutessa äidin rinnalle tai isän syliin, jotta heidän on vielä mahdollista tuntea vauvansa lämpö.o Kehota pitämään lasta sylissä. Vanhemmat saattavat kieltäytyä, mutta siinä tapauksessa kysy asiasta muutaman tunnin kuluttua uudestaan. Kerro, että tilaisuus on ainutlaatuinen ja suruprosessin kannalta tärkeä.o Kerro, että vanhemmilla on mahdollisuus antaa lapselleen nimi.o Jos vauvalla on sisaruksia/isovanhempia, kerro siitä, että heidän mahdollista saapua paikalle katsomaan sisarusta/lapsenlasta. Niin sisaruksille kuin isovanhemmille syntyy kuva siitä ketä he surevat. Myös heillä on edessään suruprosessi, jonka kannalta sisaruksen/lapsenlapsen näkeminen voi olla tärkeää.o Kerro, että lasta saa käydä katsomassa myöhemminkin ja kerro missä se on mahdollista.o Anna vanhempien pukea lapsi haluamiinsa vaatteisiin, mikäli vain mahdollista. Tarvittaessa joku omainen voi noutaa lapselle tarkoitetun vaatteen.o Kerro, mitä oireita synnytyksen jälkeen voi olla tulossa - esim. jälkivuodon pituus, maidonnousu (mikä on hoidettavissa lääkkeellä) ym. asioita, jotka normaalisti kerrotaan neuvolassa.o Anna Käpy ry:n yhteystiedot, tai hoitaja voi kysyä perheen yhteystiedot, sekä luvan välittää ne Käpy ry:lle, jolloin perheeseen ollaan yhdistyksestä yhteydessä perheen kotiuduttua.
o Anna sairaalapastorin, sosiaalityöntekijän ja kriisipuhelimen yhteystiedot.o Varmista, että vanhemmat ovat saaneet tietoa hautaamisesta.o Anna http://www.kohtukuolema.fi/ ja Yahoon vertaistukipalstojen yhteystiedot.o Tarjoa mahdollisuuksien mukaan oma huone lapsen vanhemmille. Kuolleen lapsen vanhempien paikka ei ole onnellisten, elävän lapsen synnyttäneiden perheiden joukossa.
Synnytyksen jälkeen odotin siunaustilaisuutta todella paljon. Meille oli kerrottu, että saamme ennen tilaisuutta pukea tyttäremme itse, pitää häntä vielä sylissä ja jättää viimeiset jäähyväiset. Tilanne ei kuitenkaan mennyt niin kuin olimme suunnitelleet. Obduktion työntekijä oli sitä mieltä, että lapsessa on tapahtunut niin paljon kuoleman jälkeisiä muutoksia, että järkyttyisimme, ja että ruumiinavausjäljet eivät tuntuisi meistä hyvältä. Tuntui kamalalta, ettemme saaneetkaan suunnitelmiemme mukaisia viimeisiä jäähyväisiä, vaan meitä peloteltiin ja ylipuhuttiin toiseen toimintatapaan. Obduktion työntekijä puki tyttäremme ja asetteli hänet arkkuun, minkä jälkeen hyvästelimme hänet kasvoja silitellen. Olen hyväksynyt tämän nyt, kun aikaa on kulunut yli vuosi tapahtuneesta, mutta monta kertaa olen jossitellut sitä, miksi en ollut vahvempi ja vaatinut oikeuksiamme. Työntekijä ei ymmärtänyt, että ne hetket olisivat todellakin olleet viimeisiä hetkiä lapsemme kanssa emmekä enää koskaan saa tyttöä syliimme. Se kerta olisi ollut ainutkertainen tilaisuus pukea lapsellemme valitsemamme vaatteet. Muutokset ja ruumiinavausjäljet olisivat olleet pientä sen rinnalla, mitä kaikessa kauheudessaan olimme kokeneet. Lapsemme on kuollut ja ne pienet hetket olivat ainoita hetkiä hänen kanssaan. Toivoisin, että jokainen ammattilainen, joka työskentelee lapsensa menettäneiden vanhempien kanssa, muistaisi tämän. - Äiti, 21 v. - Osa sairaalan hoitajista ikäänkuin pelkäsi olla samassa huoneessa meidän kanssa, ja vaan pikaisesti kääntyi ovella. Yksi hyvä nuori hoitaja kävi varmaan tunnin välein tekemässä tikusta asiaa, se tuntui hyvälle, että piti meihin kontaktia yllä. Huoneesta kun ei tullut poistuttua muutamaan päivään ollenkaan, osin sektiohaavakivun takia, mutta myös siksi, että osastolla oli kaikki muut raskaana ja onnellisina. - Äiti, 30 v. -
Synnytyksen jälkeen odotin siunaustilaisuutta todella paljon. Meille oli kerrottu, että saamme ennen tilaisuutta pukea tyttäremme itse, pitää häntä vielä sylissä ja jättää viimeiset jäähyväiset. Tilanne ei kuitenkaan mennyt niin kuin olimme suunnitelleet. Obduktion työntekijä oli sitä mieltä, että lapsessa on tapahtunut niin paljon kuoleman jälkeisiä muutoksia, että järkyttyisimme, ja että ruumiinavausjäljet eivät tuntuisi meistä hyvältä. Tuntui kamalalta, ettemme saaneetkaan suunnitelmiemme mukaisia viimeisiä jäähyväisiä, vaan meitä peloteltiin ja ylipuhuttiin toiseen toimintatapaan. Obduktion työntekijä puki tyttäremme ja asetteli hänet arkkuun, minkä jälkeen hyvästelimme hänet kasvoja silitellen. Olen hyväksynyt tämän nyt, kun aikaa on kulunut yli vuosi tapahtuneesta, mutta monta kertaa olen jossitellut sitä, miksi en ollut vahvempi ja vaatinut oikeuksiamme. Työntekijä ei ymmärtänyt, että ne hetket olisivat todellakin olleet viimeisiä hetkiä lapsemme kanssa emmekä enää koskaan saa tyttöä syliimme. Se kerta olisi ollut ainutkertainen tilaisuus pukea lapsellemme valitsemamme vaatteet. Muutokset ja ruumiinavausjäljet olisivat olleet pientä sen rinnalla, mitä kaikessa kauheudessaan olimme kokeneet. Lapsemme on kuollut ja ne pienet hetket olivat ainoita hetkiä hänen kanssaan. Toivoisin, että jokainen ammattilainen, joka työskentelee lapsensa menettäneiden vanhempien kanssa, muistaisi tämän. - Äiti, 21 v. -
Osa sairaalan hoitajista ikäänkuin pelkäsi olla samassa huoneessa meidän kanssa, ja vaan pikaisesti kääntyi ovella. Yksi hyvä nuori hoitaja kävi varmaan tunnin välein tekemässä tikusta asiaa, se tuntui hyvälle, että piti meihin kontaktia yllä. Huoneesta kun ei tullut poistuttua muutamaan päivään ollenkaan, osin sektiohaavakivun takia, mutta myös siksi, että osastolla oli kaikki muut raskaana ja onnellisina. - Äiti, 30 v. -
Lähteet:
Artikkeli Duodecim"Kun vauva kuolee" -tukilaatikon materiaalit